Boudoir


A girl should be two things…
CLASSY & FABULOUS
-Coco Chanel-

Boudoir kuvia otetaan lahjaksi kumppanille ja myös muistoksi itselle. Boudoir kuvaus onkin erinomainen lahjaidea niin huomenlahjana hääyön jälkeen, kuin myös syntymäpäivä- ja joululahjana.

Kuvat ovat hienostuneen sensuelleja, joissa korostetaan kuvattavan parhaita puolia. Jokaisesta naisesta on mahdollista ottaa kauniit boudoirkuvat, sillä kuvattavan ominaisuuksia voidaan joko korostaa tai peittää asusteilla ja erilaisilla asennoilla. Vaatetuksena kuvissa on usein erilaiset hyvin istuvat alusasut, yöpuvut ja korkokengät. Lisäksi kuvissa voi myös olla helminauha ja muita toiveiden mukaisia asusteita.

Kuvaus jännittää varmasti jokaista kuvattavaa ja kuvaajana tiedostan sen. Pyrin siihen, että kuvattavalle jää kuvauksesta ihana kokemus. Itse kuvaustilanteessa ohjaan kuvattavaa ja huolehdin siitä että viimeinenkin hiussuortuva on paikoillaan. Näin ollen sinun täytyy vain tulla kuvaukseen avoimin mielin ja kuunnella kun ohjaan sinua. Kuvauksessa meillä on yhteinen tavoite, saada sinusta kauniit kuvat, joista on iloa vielä vuosiksi eteenpäin.


Hinnat


Kuvaus miljöössä 290€

– 1h kuvausta asiakkaan valitsemassa/järjestämässä miljöössä
– kuvien viimeistely
– kaikki onnistuneet kuvat

Kuvaus hotellimiljöössä 590€

– 1,5h kuvausta hotellimiljöössä
– kuvien viimeistely
– kaikki onnistuneet kuvat
– meikki ja kampaus

Hintoihin sisältyy ALV 24% ja matkakulut Helsingin alueella.